Aika moni nykyisistä kaupunginvaltuutetuista on kieltäytynyt ehdokkuudesta tulevan huhtikuun vaaleissa. Kun muistelen kokemuksiani muutamissa lautakunnissa, en ihmettele näitten pyyhkeen kehään heittäjien päätöstä. Tiedossa on että yhteisten asioitten hoitaminen kysyy hermoja. Kokoukset kestävät puoleen yöhön, eikä päätöksiä tahdo syntyä.
Löysin arkistostani dokumentin entisen Kylmäkosken kunnan päättäjien kokouksesta kuntaliitosasiassa neuvojaksi palkatun konsultin kanssa ja rakkaat muistot silloisesta ja ilmeisesti edelleenkin vallitsevasta kokouskulttuurista valtasivat mielen.
Kuntaliitosta siis harkittiin, koska rahat olivat Kylmäkoskelta loppumassa ja mahdollinen pakkoliitos edessä. Arveltiin että vapaaehtoisella liittymisellä Akaaseen saataisiin paremmat ehdot. Monet kuntalaiset vastustivat muutosta jyrkästi peläten että liitos veisi kaikki palvelut kylältä. Koska liitosta ei voitu välttää, oli päättäjien mietittävä, miten saada kansa suopeaksi. Olisi selitettävä, miksi liitytään, mitä se tuo tullessaan, mistä palveluista joudutaan luopumaan ja mistä voidaan pitää kiinni. Kunhan faktat ja ennusteet on tiedotettu on kansan mielipidettä vielä kysyttävä. Ei sunkan demokratiassa kansan ylitse vain umpimielisinä kävellä.
Mutta kuka ja miten tiedottaa? Entä järjestetäänkö kansanäänestys – neuvoa antava vai sitova? Tehdäänkö puhelinhaastatteluja vai lähetetäänkö kyselylomakkeet? Entä mitä maksaa jos vaikka palautuskuoretkin liitetään kyselyyn? Onko kunnalla varaa?
Tätä pähkäillessä oli hätä tullut käteen. Nyt ei itse osata. Mitään karvalakkimallista, itse muotoiltua luomumonistetta – herra nähköön mahdollisine kielioppivirheineen – ei sentään kansalle lähetetä tai jalkauduta jakamaan. Vaikka halvaksikin tulisi. Mutta mitä siitä ihmisetkin ajattelisivat. Varmaan että ei näytä päättäjätkään häävejä herroja olevan, tuskin pilkun paikkaa tunnistavat. Tultiin siihen tulokseen, että nyt tarvitaan oikeaa pukumiestä laatimaan selvitystä kuntaliitoksesta, tiedottamaan ja tekemään mielipidetutkimusta.
Tiedossa olikin sopiva, aikaisemminkin laskelmia ja selvityksiä kunnalle tehnyt firma. Kyllä kunnasta omastakin takaa pari laskutaitoista pukumiestä olisi löytynyt, opettajaa, yrittäjää ja virkamiestä, mutta ne nyt oli väärää puoluetta ja vähän falskilta vaikuttaisi heihin tukeutuminen. Ja nehän oli jo arvovaltaisesta pukumiehen roolistakin vähän livenneet. Joskus kulkivat farkuissa ja lenkkareissa ja puheeseen eksyi normaalikieltä – sen jälkeen kun joku rääväsuu oli paikallislehdessä tuuminut että valtuustotyöskentely on sitä, että rippipuvussa pönöttäen pidetään maratonpuheita, joihin kukin yrittää sovittaa kalisevan kapulakielen sekaan kaikki tuntemansa sivistyssanat. No nämä omat voimat eivät siis kelvanneet liitoksen asiantuntijoiksi.
Joten nytpä istuttiin neuvottelupöydässä kuntaliitosselvittäjäksi pestatun konsultin kanssa. Esityöt oli tehty, firmalle lähetetty tarvittavat tiedot, vastattu kyselyihin ja piirustettu mielipiteet nelikenttiin, joissa kyseltiin, mitä etuja ja haittoja liitos päättäjien mielestä milläkin osa-alueella tuottaisi.
Oli ihana elokuun päivä, tyyni ja aurinkoinen, oikea soutelupäivä, marjastuspäivä, rokulipäivä. Valtuutetutkin saapuivat kunnantalolle vähän rennomman kokouskulttuurin sisäistäneinä. Päällä oli verkkaria, lenkkitossua ja t-paitaa, fillaripöksytkin jollakulla.
Valtuustosalissa kunnanisät toivotti tervetulleeksi ihan ehta pukumies. Aikuinen mies, ei nulikka eikä poikanen, vaan pesty, parturoitu, sileäksi ajeltu, puunattu ja tuoksutettu mies hohtavan valkoisessa, rypyttömässä, pitkähihaisessa kauluspaidassa, täysmustassa puvussa, musta kravatti kultaneulalla kiinnitettynä. Pöydällä hurisi kirjekuoren ohut, tuliterä kallis läppäri.
Istuttiin , esittäydyttiin ja pukumies kehotti ottamaan kahvia ja alkoi saman tien suoltaa virittelevää valmistelevaa tekstiä – ilmeisesti kuudetta tuntia sinä päivänä. Esitelmöitsijä vaikutti täysin tyytyväiseltä osaansa, ei ollenkaan siltä, että olisi kaivannut ulos ikkunattomasta kokoushuoneesta, järvenselälle, veneentuhdolle haikailemaan menevän kesän kimmeltävien autereitten perään. No mikäs siinä, hyvä ettei tarvinnut tuntea myötätuntoa kun toinen oli kerran tyytyväinen osaansa. Ja varmaan tuntuvan korvauksen pyysi – ja saikin.
Pukumies piti aluksi lämmittelypuhetta oman kuntansa asioista ja totutteli kuulijakuntaa sanastoonsa. Synergiahyötyjä, strategista profiilia ja substanssijohtajuutta ja tahtotilaa valui valtuutettujen korviin sitä vauhtia, että he rintaa röyhistäen huomasivat olevansa arvostettuja asiantuntijoita. Mikä varmaan oli tarkoituskin, koska puhuja totesi, että toki te nämä perusjutut tiedättekin. Kuulijoille kävi myös selväksi, että konsultin verbaalinen repertuaari on sitä luokkaa ettei tarvitse pelätä, että kuntalaisille laadittava tiedote näyttäisi omatekoiselta karvalakkimallilta.
Kunnanisätkin saivat puheenvuoron ja selväksi kävi että heillä oli tahtotila, joka piti sisällään mm. sen, että kirkonkylässä pitää säilyä ainakin sossu, niin että rahansa juonut ja törsännyt ja sähkölaskunsa maksamatta jättänyt asukas pääsee vaikka konttaamalla luukulle saamaan tarpeelliset eurot. Terkkari on myös säilytettävä sekä kirjasto, urheilukenttä ja koulut.
Pukumies kiitteli delegaatteja hyvästä valmistutumisesta kokoukseen saatellessaan heitä ulos. Päättäjät jäivät tyytyväisinä odottamaan, että näin viisaan miehen kätilöimänä kuntaliitoksesta saadaan varmaan varsin onnistunut. Itselleni jäi tästä onnistuneesta kohtaamisesta taas syvä ihmetys tätä suomalaista ja ilmeisesti kansainvälistäkin kokouskulttuuria kohtaan. Onko jäykkyys. liturgiat, luonnoton kieli, rituaalit, muodollisuus ja epämukavat vaatteet uskottavuuden ja ”asiallisuuden” ehdottomat edellytykset.
Tulevaa valtuustoa haluaisin ohjeistaa hiukan: Ryhmien kannattaisi omissa kokouksissaan miettiä käsiteltäviin asioihin yhteinen kanta, jonka kukin ryhmän jäsen vuorollaan esittäisi valtuuston kokouksissa. Puheenvuoroille asetettaisiin maksimipituus. Ei jokaisen valtuutetun tarvitse välttämättä olla äänessä joka kokouksessa. Suunsa voi pitää myös kiinni, jos painavaa sanottavaa ei ole. Muistelen kyllä itsekin aikanaan hätääntyneenä pyytäneeni puheenvuoroa jos näytti siltä että jään siihen joukkoon , joka ei ole kokouksessa muuta sanonut kuin ”Paikalla”. Tosin tätä viisasta ryhmää saa kiittää siitä, että kokouksista joskus päästiin kotiin ennen puolta yötä ja että niissä ylipäänänsä jaksoi käydä.
Ps. Olen autuaasti unohtanut, miten kuntaliitosasiassa lopulta päätettiin ja toimittiin, enkä äkkiseltään löydä edes tietoja arkistostani. Seisoiko liitossopimuksessa ehtona tärkeitten palvelujen säilyttäminen – vai oliko asia muotoiltu niin, että ne vain pyritään säilyttämään Enkä muista edes sitä järjestettiinkö liitoksesta lopultakin se kansanäänestys. Kuka virkistäisi muistiani?
Lopputukoksena joka tapauksessa Kylmäkoskella seisoo tyhjänä neljä koulua, kunnantalo`(sossuineen), kirjasto, postin ja pankkien ja monien yritysten ja kauppojen toimitilat ja terkkaria pakataan lähtöön. Vielä tolpillaan pysyvät köyhät eläkeläiset köpittelevät pahasti palvelujen puutetta poraten raitilla ylös Tokmannin mäkeä. Muita asukkaita ja asioijia ei näy. Heidän elämänsä ja asiansa hoituvat Tampereella.
PIRKKO SEPPI