Ajankohtaista

Kunnat ostavat elintarvikkeita vuosittain noin 350 miljoonalla eurolla, josta tällä hetkellä keskimäärin vain 15 prosenttia käytetään oman maakunnan ja 65 prosenttia muiden kotimaisten elintarvikkeiden hankintaan.

Toisin kuin usein väitetään, EU tai hankintalaki eivät estä kuntaa ostamasta kotimaista ruokaa. Kilpailuttaminen vaatii osaamista kuntien hankinnoista vastaavilta virkamiehiltä. Jos kuntapäättäjät haluavat, paikallista ja kotimaista ruokaa on mahdollista käyttää niin, että hankintojen laatukriteereinä käytetään esimerkiksi tuoreutta ja lyhyttä kuljetusmatkaa.

Kotimaisten hankintojen kokonaisedut ovat kiistattomat, vaikka ne eivät välttämättä aina ole hankintahinnaltaan halvimpia. Kotimaisiin hankintoihin käytetyistä verovaroista hyöty jää Suomeen työpaikkoina, verotuloina, kotimaisen kulutuksen kasvuna ja investointeina.

Kotimaisilla elintarvikehankinnoilla on kuntalaisten vahva tuki. Tutkimuksen mukaan 90 % suomalaisista haluaa että kunnan, esimerkiksi päiväkotien ja koulujen, elintarvikehankinnoissa suositaan kotimaista ruokaa, vaikka se nostaisi hankintahintaa.

Kuntavaaleissa päätetään myös kuntien elintarvikehankinnoista. Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL haastaa kuntavaalien ehdokkaat sitoutumaan kotimaisiin hankintoihin ja äänestäjät valitsemaan ehdokkaan, joka toimii kotimaisen ruuan ja työpaikkojen puolesta.

Tuija Toivonen-Perttunen

no          134

Rakentamisessa ei ole mitään merkitystä sillä, korjataanko vanhaa vai rakennetaanko uutta lopputuloksen kannalta. Pääasian pitäisi olla se, että rakentamisen laatu on hyvää. Tällöin lopputuloskin on hyvä.

Nykyisin työt tehdään mahdollisimman nopeasti. Laadulla ei ole niinkään merkitystä. Tämä ei tarkoita sitä, että rakentajat eivät haluaisi tehdä työtään huolella ja kunnolla. Päinvastoin. Tiedän, että he haluaisivat tehdä työnsä kunnolla. Mutta heitä vaaditaan tekemään työnsä yhä nopeammin ja rakentamiskustannuksia säästäen. Tästä seuraa Akaassakin havaitut ongelmat sisäilmassa.

Betoniin voidaan sekoittaa ns. kovetinta. Tällä saadaan haluttu kuivumisnopeus. Puhutaan jopa tunneista. Miksi tätä ei käytetä? Sitä en tiedä. Epäilen, että kyse on rahasta. Nyt sitten lattiamatot tai muut betonin päälle tulevat pinnoitukset asennetaan märälle betonille. Ja ongelmia on tiedossa sisäilmaan, kuten on huomattu.

Ilmastoinnit on tarkoitettu toimimaan ympäri vuorokauden kaikkina seitsemänä päivänä. Jos näin ei toimita, kuten ei, niin taas seuraa ongelmia sisäilmaan. Ja taas on kyse rahasta.

Seiniin näkee laitettavan villat, joita ei peitetä sateen varalta. Kastui villa tai ei, niin se jää rakenteiden väliin joko märkänä tai kuivana. Se ei tule siellä kuivumaan.  Jos villat kastuvat pahoin, niin alle vuodessa se tulee rakenteistä läpi homeena. Enkä viitsi sanoa, mitä se tekee sisäilmalle.

Listaa voisi jatkaa aika pitkästi! Se ei kuitenkaan ole oleellista. Tärkeintä on työn hyvä laatu. On sitten kyseessä vanhan korjaaminen tai uuden rakentaminen. Missä on rakennusvalvonta, joka on pakollinen tai ainakin suositeltava! Säästäminen voi tulla tosi kalliiksi. Pitää tietää, mistä kannattaa säästää.

Juhani Jara

 

 

Jari Laihialla oli todella hyvä kirjoitus Akaan Seudussa 22.3.2017. Minä myötäilen osittain hänen ajatuksiaan. Yksin ei saa mitään aikeitaan läpi kunnallisessa päätöksen teossa .  Yhteistyötä pitää tehdä. Siispä ei kannata luvata mitään, koska omien ajatusten läpimeno on muista riippuvainen.

Mielestäni politiikassa on kaksi suuntausta. On niitä, jotka kannattavat veroäyrin laskemista ja yksityistämistä. Toiset taas kannattavat veroäyrin ennallaan pitämistä tai nostoa. He taas haluavat julkisten palveluiden ylläpitoa. Itse kuulun jälkimmäisiin.

Minä en mitenkään voi ymmärtää sitä. että pienemmällä verokertymällä saa paremmat palvelut. Oli ne sitten julkisia tai yksityisiä. Säästöä julkisella puolella voi tulla ainoastaan palveluja tehostamalla. Tästä syntyneella  säästöllä saadaan entistä paremmat palvelut. Tämä ruokkii itse itseään ja tästä hyötyvät kaikki. Yksityisellä puolella tarkoitus on tehdä voittoa. Syntyneet säästöt valuvat omistajille ja tästä ei hyödy kuluttajat vaan omistajat.

• Juhani Jara, kuntavaaliehdokas

 

 

Aika moni nykyisistä kaupunginvaltuutetuista on kieltäytynyt ehdokkuudesta tulevan huhtikuun vaaleissa. Kun muistelen kokemuksiani muutamissa lautakunnissa, en ihmettele näitten pyyhkeen kehään heittäjien päätöstä. Tiedossa on että yhteisten asioitten hoitaminen kysyy hermoja. Kokoukset kestävät puoleen yöhön, eikä päätöksiä tahdo syntyä.

Löysin arkistostani dokumentin entisen Kylmäkosken kunnan päättäjien kokouksesta kuntaliitosasiassa  neuvojaksi palkatun konsultin kanssa ja rakkaat muistot silloisesta ja ilmeisesti  edelleenkin vallitsevasta kokouskulttuurista valtasivat mielen.

Kuntaliitosta siis harkittiin, koska rahat olivat Kylmäkoskelta loppumassa ja mahdollinen pakkoliitos edessä. Arveltiin että vapaaehtoisella liittymisellä Akaaseen saataisiin paremmat ehdot. Monet kuntalaiset vastustivat muutosta jyrkästi peläten että liitos veisi kaikki palvelut kylältä. Koska liitosta ei voitu välttää, oli päättäjien mietittävä, miten saada kansa suopeaksi. Olisi selitettävä, miksi liitytään, mitä se tuo tullessaan, mistä palveluista joudutaan luopumaan ja mistä voidaan pitää kiinni. Kunhan faktat ja ennusteet on tiedotettu on kansan mielipidettä vielä kysyttävä. Ei sunkan demokratiassa kansan ylitse vain umpimielisinä kävellä.

Mutta kuka ja miten tiedottaa? Entä järjestetäänkö kansanäänestys – neuvoa antava vai sitova? Tehdäänkö puhelinhaastatteluja vai lähetetäänkö kyselylomakkeet? Entä mitä maksaa jos vaikka palautuskuoretkin liitetään kyselyyn?  Onko kunnalla varaa?

Tätä pähkäillessä oli hätä tullut käteen. Nyt ei itse osata. Mitään karvalakkimallista, itse muotoiltua luomumonistetta – herra nähköön mahdollisine kielioppivirheineen – ei sentään kansalle lähetetä tai jalkauduta jakamaan. Vaikka halvaksikin tulisi. Mutta mitä siitä ihmisetkin ajattelisivat. Varmaan että ei näytä päättäjätkään häävejä herroja olevan, tuskin pilkun paikkaa tunnistavat. Tultiin siihen tulokseen, että nyt tarvitaan oikeaa pukumiestä laatimaan selvitystä kuntaliitoksesta, tiedottamaan ja tekemään mielipidetutkimusta.

Tiedossa olikin sopiva,  aikaisemminkin laskelmia ja selvityksiä kunnalle tehnyt firma. Kyllä kunnasta omastakin takaa  pari laskutaitoista pukumiestä olisi löytynyt, opettajaa, yrittäjää ja virkamiestä, mutta ne nyt oli väärää puoluetta ja vähän falskilta vaikuttaisi heihin tukeutuminen. Ja nehän oli jo arvovaltaisesta pukumiehen roolistakin vähän livenneet. Joskus kulkivat farkuissa ja lenkkareissa ja puheeseen eksyi normaalikieltä – sen jälkeen kun joku rääväsuu oli paikallislehdessä tuuminut että valtuustotyöskentely on sitä, että rippipuvussa  pönöttäen pidetään maratonpuheita, joihin kukin yrittää sovittaa kalisevan kapulakielen sekaan kaikki tuntemansa sivistyssanat. No nämä omat voimat eivät siis kelvanneet liitoksen asiantuntijoiksi.

Joten nytpä istuttiin neuvottelupöydässä kuntaliitosselvittäjäksi pestatun konsultin kanssa. Esityöt oli tehty, firmalle lähetetty tarvittavat tiedot, vastattu kyselyihin ja piirustettu mielipiteet nelikenttiin, joissa kyseltiin, mitä etuja ja haittoja liitos päättäjien mielestä milläkin osa-alueella tuottaisi.

Oli ihana elokuun päivä, tyyni ja aurinkoinen, oikea  soutelupäivä, marjastuspäivä, rokulipäivä. Valtuutetutkin saapuivat kunnantalolle vähän rennomman kokouskulttuurin sisäistäneinä. Päällä oli verkkaria, lenkkitossua ja t-paitaa, fillaripöksytkin jollakulla.

Valtuustosalissa kunnanisät toivotti tervetulleeksi ihan ehta pukumies. Aikuinen mies, ei nulikka eikä poikanen, vaan pesty, parturoitu, sileäksi ajeltu, puunattu ja tuoksutettu mies hohtavan valkoisessa, rypyttömässä, pitkähihaisessa kauluspaidassa, täysmustassa puvussa, musta kravatti kultaneulalla kiinnitettynä. Pöydällä hurisi kirjekuoren ohut, tuliterä kallis läppäri.

Istuttiin , esittäydyttiin ja pukumies kehotti ottamaan kahvia ja alkoi saman tien suoltaa virittelevää valmistelevaa tekstiä – ilmeisesti kuudetta tuntia sinä päivänä. Esitelmöitsijä vaikutti täysin tyytyväiseltä osaansa, ei ollenkaan siltä, että olisi kaivannut ulos ikkunattomasta kokoushuoneesta, järvenselälle, veneentuhdolle haikailemaan menevän kesän kimmeltävien autereitten perään. No mikäs siinä, hyvä ettei tarvinnut tuntea myötätuntoa kun toinen oli kerran tyytyväinen osaansa. Ja varmaan tuntuvan korvauksen pyysi – ja saikin.

Pukumies piti aluksi lämmittelypuhetta oman kuntansa asioista ja totutteli kuulijakuntaa sanastoonsa.  Synergiahyötyjä, strategista profiilia ja substanssijohtajuutta ja tahtotilaa valui valtuutettujen korviin sitä vauhtia, että he rintaa röyhistäen huomasivat olevansa arvostettuja asiantuntijoita. Mikä varmaan oli tarkoituskin, koska puhuja totesi, että toki te nämä perusjutut tiedättekin. Kuulijoille kävi myös selväksi, että konsultin verbaalinen repertuaari on sitä luokkaa ettei tarvitse pelätä, että kuntalaisille laadittava tiedote näyttäisi omatekoiselta karvalakkimallilta.

Kunnanisätkin saivat puheenvuoron ja selväksi kävi että heillä oli tahtotila, joka piti sisällään mm. sen, että kirkonkylässä pitää säilyä ainakin sossu, niin että rahansa juonut ja törsännyt ja sähkölaskunsa maksamatta jättänyt asukas pääsee vaikka konttaamalla luukulle saamaan tarpeelliset eurot. Terkkari on myös säilytettävä sekä kirjasto, urheilukenttä ja koulut.

Pukumies kiitteli delegaatteja hyvästä valmistutumisesta kokoukseen saatellessaan heitä ulos. Päättäjät jäivät tyytyväisinä odottamaan, että näin viisaan miehen kätilöimänä kuntaliitoksesta saadaan varmaan varsin onnistunut. Itselleni jäi tästä onnistuneesta kohtaamisesta taas syvä ihmetys tätä suomalaista ja ilmeisesti kansainvälistäkin kokouskulttuuria kohtaan. Onko jäykkyys. liturgiat, luonnoton kieli, rituaalit, muodollisuus ja epämukavat vaatteet uskottavuuden ja ”asiallisuuden” ehdottomat edellytykset.

Tulevaa valtuustoa haluaisin ohjeistaa hiukan: Ryhmien kannattaisi omissa kokouksissaan miettiä käsiteltäviin asioihin yhteinen  kanta, jonka kukin ryhmän jäsen  vuorollaan esittäisi  valtuuston kokouksissa.  Puheenvuoroille asetettaisiin maksimipituus. Ei jokaisen valtuutetun tarvitse välttämättä olla äänessä joka kokouksessa. Suunsa voi pitää myös kiinni, jos painavaa sanottavaa ei ole. Muistelen kyllä itsekin aikanaan hätääntyneenä pyytäneeni puheenvuoroa jos näytti siltä että jään siihen joukkoon , joka ei ole kokouksessa muuta sanonut kuin ”Paikalla”. Tosin tätä viisasta ryhmää saa kiittää siitä, että kokouksista joskus päästiin kotiin ennen puolta yötä ja että niissä ylipäänänsä jaksoi käydä.

Ps. Olen autuaasti unohtanut, miten kuntaliitosasiassa lopulta päätettiin ja toimittiin, enkä äkkiseltään löydä edes tietoja arkistostani. Seisoiko liitossopimuksessa ehtona tärkeitten palvelujen säilyttäminen – vai oliko asia muotoiltu niin, että ne vain pyritään säilyttämään Enkä muista edes sitä järjestettiinkö liitoksesta lopultakin se kansanäänestys. Kuka virkistäisi muistiani?

Lopputukoksena joka tapauksessa Kylmäkoskella seisoo tyhjänä neljä koulua, kunnantalo`(sossuineen), kirjasto, postin ja pankkien ja monien yritysten ja kauppojen toimitilat ja terkkaria pakataan lähtöön. Vielä tolpillaan pysyvät köyhät eläkeläiset köpittelevät pahasti palvelujen puutetta poraten raitilla ylös Tokmannin mäkeä. Muita asukkaita ja asioijia ei näy. Heidän elämänsä ja asiansa hoituvat Tampereella.

PIRKKO SEPPI

 

 

 

 

Vain murto-osa kansanedustajista on tämän päivän lehtitietojen mukaan lahjoittanut viikon palkkansa talkoisiin (http://www.iltalehti.fi/politiikka/201703172200087607_pi.shtml). Juoni on seuraava: johtajille osoitetaan entistä enemmän palkkaa, osinkotulot ovat huimia ja työntekijöille puolestaan annetaan iloisesti kenkää. Hallitus on leikannut koulutuksesta, varhaiskasvatuksesta, eläkeläisiltä, vammaisilta, pitkäaikaissairailta ja kaupittelee nyt hyvin sotkuista sote-himmeliä, jota suurin osa kansalaisista tuntuu vastustavan vähän samaan tapaan kuin Nato-jäsenyyttä, vaikka sitäkin on hivutettu suomalaisille pitkään ja osin myös ns. piilossa (mm. aseyhteensopivuusjärjestelmät, yhteiset sotalentokoneharjoitukset  Suomen ilmatilassa jne.).

Yhä enemmän on kuitenkin myös puoluekannastaan epävarmoja äänestäjiä (http://www.iltalehti.fi/kuntavaalit-2017/201703182200087741_wa.shtml), joten toivoakseni nämä talkoot ja niiden merkitys hallituksen kielellä on jo nähty. Äänestämällä, ottamalla yhteyksiä ehdokkaisiin ja valtuutettuihin voi vaikuttaa. Vaikka suurimpien puolueiden äänitorvet ja suuri osa mediasta näyttävät jo ajattelevan vähintään maakuntamallilla, yrittäen vakuuttaa näiden vaalien vähäistä merkitystä, niin nyt käydään vaalit ennen kaikkea lasten ja nuorten tulevaisuudesta: koulutuksesta ja tasa-arvoisuuden ja yhdenvertaisuuden peruskysymyksistä.

Henkilökohtaisesti kannatan elävää maaseutua ja pieniä tai keskisuuria kaupunkeja, suurempien ohella tietysti. Kaikki eivät halua asua esimerkiksi Helsingissä, eikä se ole myöskään järkevää esimerkiksi ruoan tuotannon ja ihmisen aidon valinnanvapauden kannalta. Akaan elinvoimaa lisäämään siis: esimerkiksi maksuttomalla (lisää vuoroja etenkin iltaan) joukko- ja palveluliikenteellä kunnan sisällä alle 16-vuotiaille, säilyttämällä ja kehittämällä nykyistä koulu- ja kirjastoverkostoa, harrastusmahdollisuuksien tukemisella ja kuntademokratian lisäämisellä – myös nuorten osallistumisella omaa ikäryhmäänsä ja kuntaansa koskevaan päätöksentekoon.

Varhaiskasvatus- ja kouluasiat rakennuksineen ja henkilöstöresursseineen myös hyvään kuntoon: esimerkiksi muualla opiskellut potentiaalinen paluumuuttajanuori katselee keskimääräisesti näitä seikkoja kun hän miettii mihin asettuisi opintojen jälkeen asumaan ja mahdollisesti myös työskentelemään.

Byrokratiaa pitäisi ajaa alas pienyrittämisen tieltä – nämä meneillään olevat “talkoot” ovat hyödyttäneet lähinnä ulkomaista pääomaa tai kotimaisen pääoman piilottamista ja myymistä ulkomaille, harvojen käsiin. Kun jokaista Suomessa yritetään patistaa yrittäjäksi, halusi tai ei, on tämä erityisen tärkeää niin nuorille kuin jokaiselle yksityisyrittäjälle tai yrittäjäksi ryhtyvälle.